Aito savusauna

On saunoja, on savusaunoja, ja sitten on vielä Hirvihaaran aito savusauna. Pehmeääkin pehmeämmät löylyt nousevat ylös löylyparvella sijaitseville lauteille, jossa aika pysähtyy ja mieli lepää.

Saunan lomassa voi rauhassa vilvoitella puuston suojassa olevalla terassilla. Löylyjen jälkeen voi myös pulahtaa Mustijokeen virkistäytymään, talvella tämän voi tehdä avannossa.

Vilpolassa voi takan lämmössä rauhassa pukeutua ja jatkaa illan istumista.

Saunatietoa

Savusaunaa arvostetaan saunomisen perinteisenä muotona, muun muassa suuren kertalämmitteisen kivimäärän aikaansaamien pehmeiden löylyjen vuoksi. Savusaunan löylytilan ominaistuoksu on myös koettu mieluisaksi.

Savusaunaa lämmitetään koko päivä. Savusaunassa ei ole savupiippua. Saunassa on suuri kiuas, jonka läpi saunaa lämmittäessä savu nousee vapaasti saunatilaan ja samalla kiuaskivet kuumenevat.

Kiuas on kertalämmitteinen eli kiuasta ei voida lämmittää lisää kylpemisen aikana. Lämmityksen aikana savu poistuu seinässä olevan luukun eli räppänän kautta ja raollaan olevasta ovesta. Saunojien saapuessa saunassa ei ole savua vaan ainoastaan miellyttävä lämpö ja tuoksu. 

Hirvihaaran Kartanon savusauna rakennettiin vuonna 1997 Mäntsälän vanhan kansakoulun hirsistä. Se on tuonut nautintoa tuhansille ja taas tuhansille vieraillemme vuosien varrella.

Ullakkosauna

Toinen vaihtoehto saunomiseen on kartanon ullakolla sijaitseva infrapunasauna. Saunomisen jälkeen voi ihailla tornin lasikattoisesta käytävästä tähtitaivasta ja oleskella ullakkoateljeen takkatilassa. 

Infrapunalämpö tarkoittaa aallonpituudeltaan vastaavaa syvälämpöä, jota esiintyy auringon lämpösäteilyssä. Infrapunalämpö on täysin eri asia kuin haitalliset UV-säteet eikä se sisällä niitä lainkaan.

Infrapunasaunan vaikutukset

Infrapunasaunassa saunominen lisää kudosten toimintaa ja tehostaa verenkiertoa. Se lievittää kipua ja nopeuttaa vammojen paranemista lisäämällä kudosten verenkiertoa. Parantunut verenkierto takaa jännittyneiden lihasten hapen saannin ja tehokkaan aineenvaihdunnan kuona-aineiden poistamiseksi, minkä tuloksena lihasjännitys ja nivelkankeus vähentyvät. Infrapunasauna on perinteiseen saunaan verrattuna vähemmän sydäntä rasittava. 

Kohonnut aineenvaihdunnan taso infrapunasaunassa polttaa kaloreita kehon hikoillessa. Tämä edistää rasvan palamista, vahvistaa sydämen kuntoa, auttaa poistamaan selluliittia ja lisää ihon kimmoisuutta.

Infrapunasaunassa suositeltava lämpötila on n. 50 astetta, mutta ei enempää, sillä terve keho hikoilee jo 45 asteessa jopa kolme kertaa enemmän infrapunalämmössä kuin kiuassaunassa 80 asteessa. Tämä poistaa tehokkaasti myrkkyjä kehosta ja laittaa aineenvaihdunnan liikeelle.